tiistai 7. kesäkuuta 2016

Campson taas Ainossa

Onko seuraava tilanne tuttu: Olet omistanut/ratsastanut tiettyä hevosta jo pitkän aikaa (esimerkkitilanteessa kuusi vuotta), tehnyt ja mennyt ja tunnet sen erinomaisen hyvin ja sitten se vaihtuu sunnuntain vastaisena yönä täysin vieraaksi hevoseksi, ehkä joku kävi vaihtamassa sen samannäköiseen avaruusolioon? Munsta tuntuu että meillä mahdollisesti kävi niin Camun kanssa sunnuntaina Ainossa. Hevonen oli ihan hyvä ja hyppäsi kiltisti verkassa mutta mikään ei onnistunut. Yksikään lähestyminen ei ollut optimaalinen ja sitä oli itte vähän pallohukassa että miten hitto täällä kuuluu toimia. Radalle mentiin, ei siitä tullut mitään, kummallisia hyppyjä ja outoja lähestymisiä. Keskeytin ennen puoltaväliä. En nyt ihan sitä osannut odottaa edellisten treenien ja radankävelyssä helpolta tuntuneen radan perusteella.

Ensimmäinen ajatus oli mennä seuraavaksi Takahikiän kissanristiäisiin hyppäämään max 80cm. Toinen oli kiikuttaa hepo lekurille, huolimatta siitä ettei siinä tuntunut olevan mitään vikaa (paitsi päässä, noinniinkun yleisesti ottaen ;). Kolmas oli jälki-ilmoittaa se seuraavana olleeseen 120cm-luokkaan, kattoa että saataisko homma raiteilleen. Sen päätin toteuttaa, juoksujalkaa kansliaan ja heppa äitille siksi aikaa. Äiti ja pappa oli siis mukana surevina omaisina, maailman parhaat kisojen tukijoukot :) (Juhassakaan mitään valittamista ole, puspus!) Nytkin kysyin vain, että haittaako teitä jos taas keskeytän jollei homma toimi, molemmat vastasi että ei tietenkään, mee koittamaan vaan.

Se oli loppupeleissä loistava idea. Kävelin radan ja pohdin ettei nyt aivan helpoimmasta päästä ole muttei ruvennut pyörryttämäänkään. Lähdettiin Camun kanssa ensimmäisinä, verkkasin sen kokonaan alusta ja kaksi viimeistä hyppyä olivat jo vähän tutun ja sujuvan tuntuisia. Ykkösellä pohdin pitkään ennen estettä että mites me sitä nyt lähestytään, lopputuloksena oli hyvin löysälaukkainen hevonen. Kakkonen oli aikalailla kiinni haudassa, makasi siinä vesimattokin vieressä, ja kun Camu tuli toinen silmä kiinni ja toinen hautaa kohti, laukaten kuin täi tervassa, ni siihenhän me stopattiin. Siitä olin kyllä aika vahvasti pohkeella että nyt perkele, noi esteet ei oo niin isoja eikä niin vaikeita ettetkö sä pääsis niitä vaikka ravista et nyt töihin niinku kuuluu. Ja sillattis myö saatiin ittemme samaan tiimiin ja loppurata mentiin sujuvasti ja aikalailla virheettömästi molemmat hommamme hoitaen. Loppu hyvin kaikki hyvin jne, alkoi tuntumaan taas tutun helpolta :) On se outoa miksi joskus kaikkia idea katoaa tollalailla. Camun rata:

Pilkun kisoista kertonen myöhemmin, kun tästä postauksesta tuli vähän pidempi kuin ajattelin. Tämänkin olisi voinut tiivistää kaikenkaikkiaan niin, että mettään meni niin että soi mutta taidan olla vähän sellanen seliseli-tyyppi? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti